Lisää Trump- ja Venäjä-myönteisyyttä, vähemmän eurooppalaisuutta? Näin ääriryhmien vaalivoitto vaikeuttaisi EU-parlamentin työtä
YLE (FIN), 26.04.2019
Quotes
Euroopan unionia vastustavat kansallismieliset puolueet ovat saamassa toukokuun parlamenttivaaleissa murskavoiton, 35 prosenttia kaikista paikoista. Näin kertoo EFCR-ajatushautomon (European Council on Foreign Relations) tuore analyysi (siirryt toiseen palveluun).
Yhteistyö toimisi vain tietyissä kysymyksissä
EU-vastainen ryhmä pystyisi kuitenkin estämään päätöksiä vain yksittäisissä kysymyksissä, huomauttaa EU-analyytikko ja tutkimusjohtaja Janis Emmanouilidis European Policy Center -ajatushautomosta. Puolueet voivat pelata taktisesti toistensa pussiin, mutta laajempi yhteistyö on hänen mielestään yhä epätodennäköinen.
– Ensinnäkin näiden puolueiden johdossa on erittäin vahvoja persoonia, jotka ärsyttävät toisiaan, Emmanouilidis sanoo.
Myös niiden tavat suhtautua valtaan ovat kirjavia. Itävallassa ja Suomessa äärioikeistopuolueet ovat olleet mukana koalitiohallituksessa, kun monessa muussa maassa populistipuolueet eivät ikinä lähtisi hallitusyhteistyöhön.
– Sekään tuskin vaalien jälkeen muuttuu, että kaikki nämä puolueet noudattavat ennen kaikkea Minun maani on ensimmäinen -periaatetta. Se tekee yhteistyön vaikeaksi, Emmanouilidis sanoo. [...]
Komissioon EU-kriittisiä jäseniä
[...] Emmanouilidisin mielestä siihen pisteeseen ei välttämättä tarvitse mennä. Useassa jäsenmaassa on jo EU-kriittiset hallitukset, ja esimerkiksi Italia, Puola ja Unkari lähettänevät Brysseliin juuri EU-yhteistyötä vastustavia ehdokkaita muutenkin.
Onkin jo melko selvää, että seuraavan EU-komission puheenjohtajan on aiempaa työläämpi koota toimivaa komissiota.
– Komissio saadaan toimintakykyiseksi, kun sen jäsenille jaetaan salkut oikein. EU-kriittiselle jäsenelle voidaan antaa vaikkapa liikennekomissaarin salkku: se ei ole poliittisesti arka ala, mutta siihen liittyy paljon arvovaltaa ja rahaa, Emmanouilidis selittää. [...]
Myös Janis Emmanouilidisin mielestä perinteisten puolueiden pitäisi sivuuttaa populistien aiheet.
– Esimerkiksi Saksassa vihreät menestyksekkäästi sanoivat, että maahanmuutto ei ole isoin ongelmamme vaan esimerkiksi asunnot ja työpaikat, Emmanouilidis vertaa.
Ääriryhmien voitto vaikuttaisi kaikilla EU-tasoilla
Emmanouilidis pitää parlamenttivaalien riskiä kansallisella tasolla yhtä suurena kuin Euroopan tasolla. Eurokriittisille puolueille ennustetaan voittoa monessa jäsenmaassa.
– Se tekee EU-bisneksistä vaikeaa, koska ääriryhmän vaalivoitolla on vaikutuksia asianosaisen maan politiikkaan. Maan poliittisten johtajien on vaikeampi tulla Brysseliin tekemään päätöksiä, Emmanouilidis pohtii.
Näin EU-asioiden hoitaminen käy vaikeammaksi kaikissa kolmessa instituutiossa: parlamentissa, komissiossa ja ministerineuvostossa. [...]
Read or listen to full interview here
Latest media contributions
The future of enlargement and EU reform – the candidates' perspective
EU Democracy Reform Conversation, YouTube, 27.10.2025
October Summit: Can the European Council move from divisions to delivery?
Online Briefing, YouTube, 24.10.2025
EPC Update / Post-summit Briefing: Copenhagen and beyond: accelerating progress on defence and Ukraine?
Online Briefing, YouTube, 02.10.2025
State of the Union 2025: A crisis of confidence?
Online Briefing, YouTube, 10.09.2025
EPC Update / Post-summit Briefing: A tale of two summits: Will the EU27 agree on a major leap forward?
Online Briefing, YouTube, 27.06.2025
Nawrocki prezydentem. „Osłabienie Donalda Tuska w Brukseli”
Quotes, Deutsche Welle (Polish edition), 02.06.2025
A Test of Times – Permachange through enlargement and EU reform
EPC Policy Briefing, YouTube, 28.05.2025
EPC Update: A new leadership momentum in EUrope?
Online Briefing, YouTube, 23.05.2025
EPC Update: Coalitions of the willing – the way to save EUrope?
Online Briefing, YouTube, 30.04.2025
A Test of Times – Permachange through enlargement and EU reform
Online Briefing, YouTube, 29.04.2025